Hei, me olemme Karri ja Kati.

Olemme Helsinkiläinen aviopari ja olemme kumpikin innokkaita valokuvaajia. Perheeseemme kuuluu pieni alle vuoden vanha tyttäremme ja kaksi ihanaa mutta samalla myös hyvin hölmöä jackrusselinterrieriä, joista toinen ei siltä tosin lainkaan näytä. Näin ollen olemme siis aivan tavallinen aviopari, jonka päivät täyttyvät töistä ja illat vietämme lähinnä kotona. Hyvä kahvi kuuluu oleellisesti aamuihimme ja lomilla matkustamme suomalaisittain erikoisiin kohteisiin.

Valokuvaus on meille tapa tehdä jotain luovaa ja inspiraation kuviimme ammennamme meitä ympäröivästä elämästämme. Tavoitteenamme on ikuistaa kuviimme hetkiä täynnä tunteita, kuten iloa, rakkautta ja herkkyyttä. Haluamme tutustua asiakkaisiimme ennen kuvauspäivää, jotta kykenemme tallentamaan kuviin juuri ne asiakkaalle oleelliset hetket. Kuvaus kanssamme pitää sisällään hullun hauskoja hetkiä, oikeita hymyjä, juttutuokioita ja liikettä.

Ainiin! Nämä mahtavat kuvat meistä on ikuistanut se aito ja alkuperäinen Jere Satamo.

1. Kaksi uniikkia ja hiukan toisistaan poikkeavaa näkökulmaa, yhden sijaan.
2. Enemmän kuvia tärkeistä hetkistä
3. Kaksi ammattimaista kuvaajaa, jotka toimivat tottuneesti tiiminä.
4. Voimme olla samanaikaisesti eri paikoissa tai huomioida eri tapahtumia samassa tilassa.
5. Meillä on omakohtainen kokemus siitä, kuinka tärkeä hääpäivä on ja osaamme samaistua hääparin tuntemuksiin hääpäivän aikana.


Miksi valita avioparitiimi kuvaajaksi